Yrityshistoria
Teodor Laakso perusti yrityksen Laakso ja K:ni jo 1920-luvulla Järvenpäähän. Ensimmäinen toimipaikka sijaitsi Alankotiellä nykyisen linja-autoaseman tontilla. Järvenpään Romu otettiin virallisena nimenä käyttöön vuonna 1952, ja tuolloin yrittäjinä olivat Teodor Laakson tytär Helvi Lintula puolisonsa Toivo Lintulan kanssa.
Vuonna 1963 yritys siirtyi Helsinki-Riihimäki-radan itäpuolelle Vanhalle Valtatielle. Toivo Lintulan kuoltua vuonna 1969 vetovastuun ottivat hänen poikansa Jukka, Risto ja Markku Lintula.
Nykyiseen osoitteeseen Wärtsilänkatu 92:een Järvenpäässä siirryttiin vuonna 1979. Järvenpään Romu muutettiin kommandiittiyhtiöksi vuonna 1986.
Osuuskunta Teollisuuden Romu(OTR) valitsi Järvenpään Romu Ky:n vuonna 1997 Vuoden Romuntoimittajaksi Suomessa.
Järvenpään Romu Ky muutettiin 30.9.2008 alkaen Järvenpään Romu Recycling Oy:ksi. Samalla Lintulan veljekset myivät 50%:a uuden yrityksen osakkeista Hans Andersson Group AB:lle, jonka kanssa yritys on jo vuosia tehnyt yhteistyötä romukauppiaiden omistaman Romukeskus Oy:n kautta.
kuva alhaalla: 4 kpl junavaunuja lastattavana romupihamme pistoraiteella

